Harrastuksista

Keskustelua harrastuksista.
Kantsu
Viestit: 2
Liittynyt: 17.10.2015 18:40
Viesti:

Re: Harrastuksista

Viesti Kirjoittaja Kantsu » 18.10.2015 12:17

Ykkösharrastus on vaeltaminen, ajan sallimissa puitteissa. Töiden ohella opiskelu, tällä hetkellä avoimessa yliopistossa. Yhdistystoimintaa. Kuntoliikuntaa.

Haaveena koira, jonka kanssa voisi harrastaa vesipelastustoimintaa.

Lisäksi havaitsen kaipaavani sosiaalisia kontakteja, vaikka pääsääntöisesti introvertti olenkin. Porukassa liikkuminen olisi monessa mielessä terveellistä. Löytyisiköhän Tampereen alueelta porukkaa esim. kävelylenkkeihin?

Minor
Viestit: 5
Liittynyt: 01.12.2015 14:45
Paikkakunta: Oulu
Viesti:

Re: Harrastuksista

Viesti Kirjoittaja Minor » 08.12.2015 21:50

Kaikenlaista pientä tulee harrastettua, mutta suurimpina intohimoina musiikki (kuunteleminen, soittaminen kitaran ja syntikan muodossa), puutyöt ja aikuislukio. :P On nimittäin melko mielenkiintoinen kokemus opiskella koulussa vanhemmalla iällä kun hommaan on löytänyt supervoiman nimeltä motivaatio. Teininä ei koulut paljoa kiinnostanut ja eikä niissä kunnolla edes pärjännyt.

Puukäsitöitäkin tulisi tehtyä enemmän jos olisi jonkinlainen paja käytössä. Toisaalta, on tässä silti tullu mietittyä sähkökitaran rakentamista kotioloissa, joka ei oikeastaan mahdoton ajatus olisi ollenkaan.

Pensu
Viestit: 3
Liittynyt: 03.01.2016 15:06
Paikkakunta: Lahti
Viesti:

Re: Harrastuksista

Viesti Kirjoittaja Pensu » 03.01.2016 22:18

Kuntosali, kutominen, lukeminen, leffojen ja sarjojen katselu, facessa pelaaminen :D

Avatar
deadache
Viestit: 8
Liittynyt: 23.02.2015 14:37
Paikkakunta: Turku
Viesti:

Re: Harrastuksista

Viesti Kirjoittaja deadache » 10.01.2016 03:08

Itse lähinnä soitan kitaraa ja harrastan musaa kaikin mahdollisin tavoin. Luen myös melko paljon :roll:
Let's be alone together

Kahvipapu
Viestit: 17
Liittynyt: 05.02.2016 21:58
Viesti:

Re: Harrastuksista

Viesti Kirjoittaja Kahvipapu » 06.02.2016 20:39

Olen itseoppinut pianisti ja kosketinsoittaja. Musiikki on ehkä harrastuksistani tärkein.

Kaikenlaisia pelejä olen myös pelannut lapsesta asti ja kokoelmaakin kertynyt mukavasti. Enää ei jaksa samalla innolla ohjaimia hakata, mutta silloin tällöin tulee pelattua jotain.

Kahvi myös kiinnostaa ja senkin suhteen olen kai jonkinlainen harrastaja. Minusta on mukava kokeilla aina erilaisia kahvipapuja ja valmistaa kahvia erilaisilla laitteilla.

andylin
Viestit: 7
Liittynyt: 07.02.2016 21:01
Paikkakunta: Lappeenranta
Viesti:

Re: Harrastuksista

Viesti Kirjoittaja andylin » 07.02.2016 21:21

Olen harrastanut taidetta aika monta vuotta, kävin lapsena taidekoulussa, kävin taidelukion ja kotona tykkään aina piirrellä sun muuta. Luen paljon kirjoja, myös sotahistoria kiinnostaa. Vastikään alotin kuntosalin vaikka koulussa skippasin mielelläni joka ikisen liikkatunnin :D saa nähä jos tää liikuntaharrastus nyt alkaakin toden teolla kiinnostaa kun ei oo samanlaista pakkopullaa ku koulussa :D :D

Saunakukka
Viestit: 17
Liittynyt: 04.04.2015 10:34
Viesti:

Re: Harrastuksista

Viesti Kirjoittaja Saunakukka » 03.03.2016 15:02

Tällä hetkellä aktiiviharrastuksiini kuuluvat Postcrossing, netissä jutustelu, kävelylenkit ja meditointi. Menneisyydessä olen ollut aktiivinen kirjeenvaihdon harrastaja, lukutoukka ja amatöörinäyttelijä. Lukemisharrastusta olen yrittänyt elvyttää, vaikka tietokirjallisuutta ja blogeja/lehtiä lukuun ottamatta tulos on ollut laihahko. Kirjeenvaihtoa tai meilailua olisi myös mukavaa harrastaa enemmän mutta koska opiskeluun liittyvät kirjalliset työt imevät aika lailla kirjoittamisfiiliksiä, olen toistaiseksi pitäytynyt Postcrossingissa. Yllättävän paljon kun saa tekstiä mahtumaan ihan vain yhteen postikorttiinkin :)

Olen huomannut, että suosin itsenäisiä harrastuksia. Johtunee siitäkin, että opiskelen sosiaalista alaa ja saan päivän ihmisannoksen täyteen jo tunneilla ja työssäoppimisissa. Oletteko muut ihmisläheisissä ammateissa toimivat introvertit huomanneet korrelaatiota ammatin vaatiman sosiaalisuuden ja harrastusten sosiaalisuustason välillä?

Bella-
Viestit: 20
Liittynyt: 10.09.2015 19:18
Viesti:

Re: Harrastuksista

Viesti Kirjoittaja Bella- » 03.03.2016 16:46

Joo mulla kanssa pitää harrastukset tasapainottaa sosiaalialan opiskeluita. Kun oot päivän työskennelly ihmisten kans(mikä on itsessään mukavaa, mutta edellyttää mahdollisuudet yksinoloon työn jälkeen), niin sitä kaipaa introverttinä hurrjan paljon omissa oloissaan olemista ja tekemistä.
Ei tulis kuuloonkaan joku kuntosalille meno työpäivän päätteeksi tai ryhmäjumppiin, yök. Mieluummin lähden merelle kävelemään ihan omine ajatuksineni taikka rentoudun hyvän musiikin, meditaation tai vaikka kirjan parissa.
Vaatii kanssaihmisiltä paljon mutta onneksi ovat oppineet hyväksymään.
ISFJ-T/INFJ
Jos voi istua jonkun henkilön kanssa puolituntia hiljaa ja kuitenkin tuntea olonsa mukavaksi, niin sellaiset ihmiset voivat olla ystäviä. Mutta jollei voi istua niin, ei ystävyydestä tule mitään, eikä tarvitse tuhlata aikaa yrittämiseenkään.

Avatar
Tauno
Viestit: 22
Liittynyt: 16.03.2016 19:30
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Harrastuksista

Viesti Kirjoittaja Tauno » 17.03.2016 11:09

Fillarointi sulanmaan aikaan, jonkun verran valokuvausta. :geek:
En tarvitse ystävää, joka muuttuu kun minä muutun ja joka nyökkää kun minä nyökkään; varjoni tekee sen paljon paremmin.

Vieras

Re: Harrastuksista

Viesti Kirjoittaja Vieras » 12.04.2016 21:44

oon tämmönen nörtteilijä, tykkään pelata. :P

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa