Aikuisiän introvertismi

Mitä tahansa yleistä, jolle ei ole omaa aluettansa.
Shaq

Aikuisiän introvertismi

Viesti Kirjoittaja Shaq » 12.04.2014 10:14

Nuorena olin hyvin sosiaalinen ja kavereitakin riitti. Suurin osa kavereistani ovatkin tuolta ajalta ennen 30v. Tätä aikaa ehkä voi tällä foorumilla kuvailla sanalla normaali. Tai ainakin normaali miten muut kuin introvertit elämän näkee.
Nyt aikuisemmalla iällä olen alkanut huomata merkkejä introvertismistä. Tämän foorumin lauantaiaamuna läpi luettuani löysin paljon kommentteja jotka ovat kuin omasta kynästäni, mutta silti en vielä ajatellut kirjautua. Tiedättehän, miksipä tuota taas yhdelle foorumille. Tarvitsen harkinta-aikaa.
"kaikki" siis alkoi kun näytin ovea lapseni äidille viitisen vuotta sitten. Huomasin viihtyväni yksin. En deittaile, en käy ravintoloisa, en edes selaile deittisivuja. Lapsi tietenkin on luonani aina kun mahdollista, mutta tätä en laske sosiaalisiin kontakteihin koska oma lapsi.
Työ. Sosiaalinen elämäni on oikeastaan tässä. Ihmislaumassa olen kyllä sosiaalinen ja usein äänessä, mutta työpaikalta en hae ystäviä, niitä on jo ennestäänkin liikaa. Kahdeksan tunnin sosiaalisointi päivässä riittää, loppupäivän onkin mielellään kotona rauhassa. Pitkillä vapailla joskus mukava tavata kavereitakin, mutta ei missään tapauksessa edes joka päivä.
En löytänyt ketjua missä olisi keskusteltu nukkumisesta. Vaikka tämähän toki on parhautta. Semmonen 8-11h on ihan kiva määrä, ei väsytä.
Mitä harrastuksiin tulee, sosiaaliset ryhmäliikunnat kuten itsepuolustuslajit on jäänyt, tilalle tullut sinkkulajeja kuten kuvaaminen, frisbeegolf, pyöräily, musiikki... Nämä kaikki siis niitä jotka pitävät tylsistymisen poissa. Tuo veneily ehkä harrastuksista se hankalin muiden odotuksista johtuen. Muut odottavat Partiboot-kesää mutta minä nautin itsekseni olemisesta ja luonnosta.
Mitä sosialisoitumiseen muuten tulee, olen kuulemma hyvä kuuntelija ja en juorua asioita. Johtunee varmaan siitä kun ei kiinnosta muiden ongelmat ja unohdan ne samointein. Itselläkään ole tarve muille valittaa jos joku asia huonosti. Asioilla on valittamattakin tapana järjestyä.
Viimekuun puhelinlaskukin tuli, 4 soitettua puhelua kesto 7 min. :)

Toivottavasti joku tästä jotain yhteistä löytää, varsinaisia kommenttejakaan oikein odota vaikka samanhenkisten ihmisten kanssahan se keskustelu usein helpointa on. Tapaamista tämä kanava tulee tuskin ikinä järjestämään :) Tulipa tätäkin kirjoitettua joku tunti, sai aikaa miettiä.

sadetasku
Viestit: 1
Liittynyt: 17.08.2014 15:49
Viesti:

Re: Aikuisiän introvertismi

Viesti Kirjoittaja sadetasku » 17.08.2014 17:03

No moi. Täällä toinen joka sattumalta löysi tämän palstan, olikohan se viimevuonna, opin silloin uuden sanan, introvertti ja kaikki mitä täällä keskusteltiin, kuulosti niiiiiiiiiiin tutulta. Minulla on ollut kriisi parisuhteessani jo puolitoista vuotta, olen ollut alakuloinen ja olen eroa vakavasti miettinyt jo tämän puolitoista vuotta, vasta nyt viime aikoina olen uskaltanut miehelle sanoa asiasta. Meillä periaatteessa kaikki "hyvin" mutta ei siltikään hyvin. ja yksi syy on tämä introverttiuteni (toki muitakin syitä mutta puin nyt täällä pelkästään tätä introvertti asiaa) meillä on vuosikaudet ollut sillain että aika erilaiset työajat, joten näkemiset vähissä, mutta samalla mulla on ollut rutkasti omaa rauhallista aikaa. jopa silloin kun olin lasten kans kotona, mies oli töissä ja tuli vasta illalla.

nyt puolitoista vuotta sitten mulla työkuviot muuttu sillain että oma aika katos kuin hups vaan, ja siitähän kriisi sitten alkoikin. aamulla kun lähden töihin koko perhe on jo hereillä ja täällä täys härdelli päällä, ja kun tulen töistä, sama homma.. kaikki kans jo kotona! ennen oli aamut rauhallisia kun lähdin töihin kun kaikki vielä nukkui.

nyt näyttää vahvasti siltä että eroamme (mies ei haluaisi) mutta tuntuu etten pysty tähän enää.. mies on yrittänyt omaa aikaa mulle antaa mutta se ei riitä! :shock:
asumus erosta ollaan puhuttu ja omaa kämppää haeskelen tässä. olo on jotenkin helpottunut, vaikka surullisiahan aina erot on. ei helppoja eroja olekaan.

paljon olen asioita mietiskellyt ja päätynyt, että koskaan en enää mene naimisiin enkä muuta saman katon alle kenenkään kanssa! mutta silti takaraivossa jyskyttää että jos tulee tehtyä sen "virheen". voiko sitä loppuelämän elää niin vaan että vain seurustelee jonkun kans..ilman että asuu yhdessä. voikohan sellainenkaan toimia? kyllä minä rakkautta,hellyyttä, läheisyyttä, kumppania, turvaa haluan ja kaipaan mutta en silleen että se asuu saman katon alla.


miten vaimosi suhtautui eroonne ja sen syihin? meillä mies ei ymmärrä...

noppa
Viestit: 2
Liittynyt: 29.07.2014 23:09
Viesti:

Re: Aikuisiän introvertismi

Viesti Kirjoittaja noppa » 10.09.2014 01:41

Osiltaan todella tutun kuuloista tarinaa aloittajalta. Nuorempana koltiaisena olin kovinkin aktiivinen ja sosiaalinen, mutta jokin napsahti päässä ylä-asteen aikana. Siitä lähti ns. erakoituminen, muutama hyvä kaveri oli joiden kanssa koulu meni suht kivuttomasti, samaten ammattikoulu.. tosin moinen jäi kesken.

Mitäs sitä valehtilisi.. ikää noin 23 mahtoiko olla kun piti kouluun lähteä taas, tosin aikuispuolen näyttötutkintoina. Silloin oli syrjäytyminen aika vahvoilla ja sosiaalisten tilanteiden "hallinta" hieman hakusessa kuten olettaa saattaa kun ainut kontakti muihin ihmisiin oli se 1-2 kaveria ja kassatäti pariin vuoteen. Turvallisuusalasta kyse, joten voimankäyttöjen näyttö kameran edessä ynnä muut ensiavut luokan edessä jossa oli ihan randomi tilanne ja ole hyvä tee... Kylmä hiki päällä änkyttäen kädet täristen piti koittaa vääntää, painajaismaista. Eräs opettaja totesi koulutuksen loppuvaiheissa, että hän oli aivan varma että minä tipun pois aivan alkuvaihessa.. Olin itsekin lähes varma asiasta et tää ei oo mun juttu ollenkaan. Jotenkin vaan sain otettua itseäni niskasta kiinni. Kyllä se itsevarmuus tuli sieltä kun teki vaan vaikka mukavuusalueelta oltiin jossain pluton tienoilla.

Introverttiluonne + vetäytyminen omiin oloihin kuukausiksi vaan kasvatti kynnystä lähteä mihinkään koska *keksi selitys tilanteeseen, että pääsee luistamaan ja jatkamaan omia touhuja*. Varmaan tuttua? Nykyäänkin työelämässä kiinteistöhuollossa koittaa vältellä mahdollisimman paljon rasittavaa smalltalkkia ja viettää vaikka haravan varressa 8h päivässä kunhan ei pidä jutella säästä tai jostain itsemurhapulusta jolta meni laskukiito vähän keturalleen ja mässähti ikkunaan nii et sulat pöllys tai miten naapurin Hilman kukkapuska on nii komia.. joo ei kiinnosta. :lol: No, oma vika kun palveluammatin on itselleen valinnut, jotenkin töissä saa sen "naamarin" päähän et pitää jutella, mutta kun kotiin pääsee ni ihan finaalissa henkisesti usein jos on pitänyt leipäläpeään paukuttaa ja hätäpoistumistietä etsien sivusilmällä.

Mutta kun asiaa ajattelee pidemmälle, omalle kohdalle on hyvä kun on "pakollista" sosiaalista kanssakäymistä edes töiden puolesta, muuten ajautuisin omalle mukavuusalueelle eli neljän seinän sisään katsellen leffoja tai sarjoja päivät pitkät. Olisin aivan tyytyväinen jos ei olis minkäänlaista ihmiskontaktia kuukausiin, mutta on se mukavaa kaverin kanssa jakaa tarinoita, mutta ei todellakaan pakollista. Parisuhteetkaan ei ole koskaan toiminut, koska minä vaadin sen oman tilan, jos en sitä saa, niin auta armias musta tulee hyvin **ttumainen kun ei pääse nollaamaan, ja sitä ei itse välillä edes ymmärrä.

Mutta kyllä tämä tästä, yksin on mukavaa ja saa tehdä vaikka junaradan kämppään ja ajella sillä muumeja ympäri torpan, musta lakana päälle ja leikkiä mörköä junan perässä juosten eikä kukaan sano mitään.. hulluksi luulisivat kuitenki :?

Jenna
Viestit: 2
Liittynyt: 11.11.2014 21:22
Viesti:

Re: Aikuisiän introvertismi

Viesti Kirjoittaja Jenna » 11.11.2014 22:09

Huh, en olekaan siis aivan kaheli tai omituinen erakko vaan introvertti!
Juurikin tuon 8 tuntia jaksaa päivässä töissä vetää sosiaalisena mutta kotiin kun pääsee niin ei tarvii telkkaria tai radiota laittaa päälle. Välillä menee päiviä että en edes avaa televisiota kun en jaksa katsoa tai kuunnella edes television välityksellä ketään. :lol:

Kaveritkin on lopettanut baariin hinkumisen vähitellen kun ovat huomanneet että ei se vaan lähde. Silloin harvoin kun lähden juuri kavereiden vuoksi että mulla olisi edes jonkinlaista sosiaalista elämää työn ja harrastusten lisäksi niin viihdyn muutaman tunnin ja sitten alkaa pää särkeä siitä metelistä ja hei vaan hyvää yötä.
Parisuhteet ovat päättyneet kun "huuma" on ollut ohi. Olen ihmetellyt että mikä niissä aina oikein menee pieleen. Nyt ymmärrän. Ei vaan hermo kestä että kukaan istuu sohvalla katsomassa jotain tyhmää ohjelmaa ja vaatii huomiota ja keskustelua, saatikka on pyytänyt omia kavereitaan kylään ja vielä niidenKIN kanssa pitäisi jaksaa seurustella että
"no morjens mitäs sulle kuuluu onpa kiva kun tulit yllärinä kylään!" ja siinä nyt juotte kaljaa ja huudatatte jotain jääkiekkoa, ai että kun ihanaa! :evil:
Kylässä minulla ei juurikaan käy ketään koska en kutsu ketään kylään. Hirveä ajatus että kun jonkun kutsuu ja jää pian koko illaksi kun ei ymmärrä lähteä. Huhhuh.. :lol:

Olen kyllä pienestä asti viihtynyt yksin omissa leikeissä HILJAA omassa huoneessa ja OVI KIINNI.
Myöskin päiväkodissa olin ilmoittanut että mamman luona on mukavampaa. Päiväkodin tädit sitten kysyneet minulta (n.4 vuotta) että mikä siellä mamman luona sitten on niin paljon mukavampaa. " Siellä on niin rauhallista." oli ollut minun vastaukseni. Että tämä on todella sisäsyntyinen juttu ollut minulla ja nyt alkaa kaikki ihmissudeongelmat ym. työssäviihtyvyysongelmat aueta kyllä tämän kautta..

Tuomioksi olen saanut että olen mm. "itsekäs, ylimielinen, ihmeellinen, en halua viettää aikaa kavereiden kanssa, käyt vaan töissä ja salilla ja oot kotona että onko toi jotain elämää jne. "
No nyt (ja jatkossa) oon kotona YKSIN kissan kanssa, ei tv:tä, ei radiota, vain hiljaisuus ja kuumaa teetä mukillinen. Tämä se kuulkaa on vasta sitä elämää sanon minä! :lol:
Terkkuja kaikille samanhenkisille ja koitetaan kestää tässä ylisosiaalisessa melusaasteisessa elämässä.
Muistetaan vaan olla tarpeeksi usein ihmis-, ja metelidieetillä.
Lomalle yksin tunturiin olisi unelmieni täyttymys.
Tunnen tuskanne. Todella.
Rakkaudella; Jenna 20/20

Vieras

Re: Aikuisiän introvertismi

Viesti Kirjoittaja Vieras » 06.12.2014 20:24

Ihanaa luettavaa..kiitos!

alkemisti
Viestit: 5
Liittynyt: 05.12.2014 23:43
Viesti:

Re: Aikuisiän introvertismi

Viesti Kirjoittaja alkemisti » 06.12.2014 23:07

Näitä juttuja on helpottava lukea. En olekkaan mikään syrjäytynyt luuseri, vaan introvetti. Lapsesta lähtien olen viihtynyt yksin. (mutta toisalta jouduin myös olemaan yksin koulukiusaamisen takia). Selviän töissä hyvin, mutta kyllä se on sitten ihanaa olla kotona yksin. Uskon, että sosiaaliset tilanteet ovat jatkossa helpompia, kun ymmärrän itseäni paremmin.

introverttusmaximus

Re: Aikuisiän introvertismi

Viesti Kirjoittaja introverttusmaximus » 14.01.2015 21:38

Olin itse myös hyvin sosiaalinen 18 vuotiaaksi asti. Kaveteita oli mielettömän paljon. Viihdyn paljon yksin ja tästä syystä ystävät ovat kaikonneet ympäriltä. Harvemmin tekee mieli nähdä ketään, mutta olisi kiva olla jokin sellainen kaveri joka olisi introvertti myös. Joka ymmärtäisi siis sen ettei joka päivä tai edes viikko jaksa sosialisoida. Osittain tämä johtuukin myös siitä että olen lopettanut alkoholin juonnin ( ei jostain syystä vain maistu enään ) ja monien vanhojen kavereiden puuha onkin sen juonti. Tyhmältä voi kuulostaa mutta pelaisin mielummin lautapeleja tai konsolilla ystävien kanssa. Tiedä mistä löytäis sellaisia ihmisiä joita kiinnostkiinnostaisi. Olen muuten 21 vuotias nainen.

introverttusmaximus

Re: Aikuisiän introvertismi

Viesti Kirjoittaja introverttusmaximus » 14.01.2015 21:45

Olen myös crazy cat lady ja toivoisin asuvani omalla saarella jossain piilossa.

niksuu93
Viestit: 476
Liittynyt: 01.02.2015 18:45
Paikkakunta: Kuopio
Viesti:

Re: Aikuisiän introvertismi

Viesti Kirjoittaja niksuu93 » 01.02.2015 22:00

En voi sanoa että olisin ollut kovin sosiaalinen nuorempana/pienempänäkään (olen 21), mutta ehkä introvertti-luonteeni on kuitenkin tullut paremmin esiin täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Nuorempana kaipasin paljon kavereita, varmaan koska niitä ei käytännössä ikinä ole ollut. Nyt parikymppisenä muiden ihmisten kaipuu on lieventynyt huimasti ja pääosan ajasta viihdyn enemmän kuin hyvin yksin. Asiaan on vaikuttanut ennenkaikkea oman persoonani parempi ymmärtäminen, mutta myös itselle mieleisten asioiden ja harrastusten tuoma sisältö elämässä. Toki välillä (max. pari kertaa viikossa) sitä haluaisi viettää aikaansa muiden samanhenkisten ihmisten kanssa, jos vain niitä jostain löytäs.

Ikäisteni yleisin harrastus on kuitenkin juominen ja baarit ja tämä kulttuuri ei itseäni voisi tippaakaan kiinnostaa. Muutenkin itse kaipaisin enemmän kahdenkeskistä tai pienessä porukassa tapahtuvaa läheisempää vuorovaikutusta kuin paikasta toiseen juoksemista. Esimerkiksi siis että laitettas ruokaa tai purtavaa ja vietettäs leffailtaa. Olen melko herkkä persoona, joten kaikki kovaääniset diskot ja muut ovat täysi turn-off. Kuitenkin juuri nämä paikat ovat ikäisteni ihmisten pääasiallisia kohtaamispaikkoja etenkin viikonloppuisin, joten tämä yhdistettynä introverttiuteen karkottaa taatusti ihmiset ympäriltäni.

Helpottavaa tosiaan lukea näitä muiden samanlaisten ihmisten kokemuksia. Vihdoin löysin todisteet sille, etten ole jotenkin viallinen tai muuten vain luuseri. Olen vain introvertti! :)

INTPinson
Viestit: 57
Liittynyt: 12.07.2014 15:43
Viesti:

Re: Aikuisiän introvertismi

Viesti Kirjoittaja INTPinson » 01.02.2015 22:55

niksuu93 kirjoitti: Helpottavaa tosiaan lukea näitä muiden samanlaisten ihmisten kokemuksia. Vihdoin löysin todisteet sille, etten ole jotenkin viallinen tai muuten vain luuseri. Olen vain introvertti! :)
Miten niin vain? :D

Vastaa Viestiin

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa