Tulevaisuuden pelko

[ircci]

Ennen kuin menen itse asiaan haluan kertoa, että tämän sivuston löytäminen selkeytti ajatuksiani aika lailla. Olen miettinyt omaa suhdettani ihmisiin ja itseeni todella paljon aloitettuani lukion kaksi vuotta sitten. Siellä huomasin itsestäni piirteitä, jotka eivät entisessä tuppukylässä päässeet esiin. Huomasin, etten pidä small talkista, että sulautuminen isoon joukkoon on mahdotonta, ja että suurin osa ikäisistäni nuorista ovat ihan eri levelillä, eivätkä juttumme kohtaa. Muutaman ihmisen kanssa klikkasi kuitenkin heti ja sain pienen pienen ystäväpiirin, jollaista minulla ei ole ennen ollut.

Vaikka olen näennäisesti tyytyväinen elämääni ja itseeni, ahdistun siitä huolimatta, kun ajattelen tulevaisuutta ja mitä tunnen menettäväni. Haluaisin enemmän ystäviä, joiden kanssa voin olla oma itseni (sillä heitä on todella vaikea löytää) ja joiden kanssa klikkaa välittömästi. Tutustuminen on kuitenkin hankalaa, eikä suurin osa ihmisistä vaikuta sen arvoisilta. Se, että vanhempi siskoni on todellinen ekstrovertti ei auta - hänellä on paljon ystäviä, sekä naisia että miehiä, sosiaalinen elämä täynnä juhlimista, festareita ja piknikkejä. Jollain tavalla haluaisin samanlaisen elämän, mutta tiedän, etten kykenisi siihen, en tässä maailmassa. Mietin, pystynkö nauttimaan elämästäni, jos se jatkuu samaan rataan kuin nykyisin.

Joten vanhemmat introvertit, tunnetteko elävänne sellaista elämää kuin haluatte, vai tunnetteko kaipaavanne enemmän? Miten elämänne järjestyivät suhteessa siihen, mistä haaveilitte nuorempana?

[Overlord]

Ihan tutkitustikin tulevaisuuden liika suunnittelu tai murehtiminen vähentää onnellisuutta (samoin kuin menneisyyden liiallinen ajattelu). Itselläni se mitä mitä haluan tehdä elämälläni vaihtuu niin usein että en pysty ennustamaan omia (tai tulevaisuuden minujen) tekemisiä edes kahden vuoden päähän.

http://www.tekniikkatalous.fi/innovaati ... n/a1001495 Tuossa linkissä hieman valotetaan onnellisuuden tutkimuksen nykytilaa.
Ihmisen mielellä on kanssa hyvin vahva taipumus palata aina perustilaan. Sosiaalipsykologisten tutkimusten mukaan vuoden kuluttua tapahtumasta esim. lottovoittaja ja pyörätyoliin joutunut onnettomuuden uhri ovat keskimäärin yhtä onnellisia kuin he olivat ennen tapahtumaa.

Mikä itselläni kesti useita vuosia ymmärtää ja vaati paljon ajattelua sekä meditaatiota, oli se yksinkertainen fakta, että onnellisuus on lähes täysin sisäsyntyistä. Ulkoisilla olosuhteilla on hyvin vähän merkitystä niin kauan kunhan perustarpeet (ruoka, suoja, tietty määrä sosialisaatiota) ovat tyydytetty. Kaikkein vaarallisin asia ikinä on ajatella että elämän tarvitsee olla tietynlaista että voi olla onnellinen.

[Wnaheck]

Ainahan kaikki voisi olla paremmin, mutta olen melko tyytyväinen tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni. Asteikolla 1-10, jossa ykkönen tarkoittaa, ettei jaksa enää elää ja kymppi hyvin epätodennäköistä totaalisen onnellisuuden tilaa, niin tällä hetkellä tilanne on 7+. Muutaman tekemättömän opiskelujutun valmistuminen nostaisi varmaankin puolella numerolla tai jopa kasiin. Suurimmat puutteeni ovat parisuhde ja oikeasti läheinen ystävä. Optimitilanteessa nämä olisi yhdistetty. Mutta pärjään ilmankin.

Tulevaisuutta en hirvittävän tarkasti ole koskaan suunnitellut, mutta olen pyrkinyt elämään siten, että minulla on erilaisia mahdollisuuksia mahdollisimman paljon. Päätökset tulevat sitten varsin nopeassakin tahdissa. Mitään radikaaleja muutoksia en ole elämälleni tehnyt, joten sinänsä tämä ei ole niin tyylikästä kuin miltä se kuulostaa. Vaihtoehtojen olemassaolo vähentää kuitenkin stressiä, vaikka valitsisikin aina tuttuja ja turvallisia vaihtoehtoja.

Elämäni ei ole sellaista, mistä haaveilin nuorempana, vaan enimmäkseen parempaa ja varmasti toisenlaista, kuin kuvittelin.

[Passepartout]

Hyvää settiä Overlordilta.

Minun elämäni on täysin erilaista kuin mistä nuorempana haaveilin. Tosin minun haaveeni olivat aina jokseenkin epärealistisia minkä kyllä tiesinkin. En ole koskaan juuri osannut suunnitella elämääni, minulle olisi täysin mahdotonta tehdä viisi- tai kymmenvuotissuunnitelma kuten aina joskus neuvotaan. Miten vitussa voisin tietää mitä haluan viiden vuoden päästä, kun ihminen kuitenkin muuttuu koko ajan, saa lisää tietoa kaikenlaisista asioista, kasvaa ja kehittyy?

Melkein voisin sanoa, että jos eläisin nyt onnellisena sellaista elämää mistä haavelin lukioikäisenä voisimme todeta, että en ole kehittynyt henkisesti ensinkään ja se vasta olisi huono homma vai mitä?

Kuten Overlord sanoi, onni on sisäsyntyistä. Toinen asia on sitten se, että onnettomuus, tyytymättömyys, on pääsääntöisesti seurausta siitä, että vertailee itseään muihin. Ainakin itseni kohdalla se on varmasti suurin syy. Ja toinen on sitten se, että alkaa tosiaan ajatella menneitä tai tulevia sen sijaan että keskittyisi nykyhetkeen. Oikeasti tulevaisuutta on turha miettiä isommin, ihminen tekee isotkin päätökset intuitiivisesti "oikein" kun aika on oikea. Tai ainakin minä teen. Wu wei ja silleen.

Kannattaa lukea Aldous Huxleyn Saari ja ottaa oppia mainalintujen neuvosta: "Huomio! Tässä ja nyt, pojat! Tässä ja nyt!"