
Itse meditoin lähes päivittäin ja koen sen hyvin voimaannuttavaksi. Olen jopa muutaman kerran nähnyt jonkinlaisia näkyjä, jotka olivat hyvinkin vaikuttavia. Toisella kerralla silmieni eteen ilmestyi aivan mielettömän kaunis ilotulitusten sarja. Kaikki värit olivat äärettömän selkeitä ja voimakkaan kontrastisia. Yhdenkin ilotulitteen hiipuessa kaikki ne pienen pienet tulipallerot laskeutuivat aivan aidon näköisesti. Ihan kuin olisin oikeasti katsonut taivaalla niiden loistoa. Aivan mahtava kokemus! Hengellinen kokemus, mutta en kokenut siinä hetkessä, että olisin tarvinnut siihen Jumalaa tai mitään muuta yliluonnollista selittämään tätä. Noh, ehkä hieman alentavaa sanoa näinkin vaikuttavan kokemuksen jälkeen, että se oli "vain" aivojen tuotosta..(vaikka se tietysti sitä olikin)

Olen viimeaikoina kiinnostunut erittäin paljon Buddhalaisuudesta. Kuuntelin ja lueskelin aiheesta ja ihmetyin kuinka rationaalisesti he ajattelevat ympäröivästä maailmasta. Niinkuin Overlord jo lainasikin:
Buddha: "Älä usko kuulopuheisiin, älä usko perinteisiin vain siksi että ne ovat sukupolvia vanhat, älä usko huhuihin siksi että ne ovat levinneet laajalle, älä usko vanhoihin satuihin vain siksi että ne on kirjoitettu muistiin, älä usko arvauksiin, älä usko mihinkään vain siksi että ne on tullut sinulle tavaksi, älä usko mitään siksi että opettajasi tai vanhat ihmiset sanovat niin. Hyväksy asia vasta sitten kun olet tutkinut ja eritellyt sitä, ja huomannut sen olevan järkevä ja hyödyttävän kaikkia. Mutta kun olet hyväksynyt asian, elä sen mukaisesti."
Missä muussa uskonnossa kehotetaan ajattelemaan itse omilla aivoilla ja kyseenalaistamaan sen "pyhän kirjan" kirjoituksia...? Toki Buddhalaisuudessa on paljon esim. vanhoista Intialaisista perinteistä kumpuavia uskomuksia, kuten reinkarnaatio. Ainahan voi tehdä, niinkuin kaikki muutkin uskovaiset hippipippelit, eli tulkita niitä oman maunsa mukaan
