Introvertit.net Keskustelufoorumi

Kyllä mulla ala- ja yläasteen aikana oli muutama hyvä ystävä jonka kanssa hengailin aina koulun jälkeen ja joskus yökylässäkin tuli käytyä melkein joka viikonloppu.
Ystävyyssuhteet päättyi kun kasvettiin erilleen toisistamme, tämän seurauksena tällä hetkellä kaveritilanne on tasan 0, sillä en ole kauhean menevä ihminen, en käy baareissa tai bileissä vaan tykkään olla enemmän kotona, niin ei noita kavereita paljon pääse kertymään. Joskus silloin tällöin voi vanhat kaverit toivottaa Facebookin kautta synttärionnitteluita, mut missään puheyhteyksissä ei olla.

Olin aina yksin.

Oli mulla kavereita, kansakoulussa oli ihana ope ja luokka, ei ollut kiusaamista. Eniten olin kaverit samassa talossa asuvan tytön kanssa, kuljettiin koulumatkat yhdessä ja oltiin myös vapaa-ajalla yhdessä. Oppikouluun mennessä ei luokalle sattunut yhtään kaveria, mutta tutustuin heti alussa yhteen muualta muuttaneeseen tyttöön ja kun porukkaan tuli vielä kolmas, oltiin tällä porukalla aika pitkään. Sitten kun toisia alkoi kiinnostaa bileet ja tupakanpoltto, putosin siitä porukasta pois. Onneksi sitten oli jo harrastuksen (hevoset) kautta uusi ystävä.

Eli ihan yksin ei lapsena onneksi tarvinnut olla. Toisaalta isompien ryhmien pihaleikeissä (kymmenen tikkua laudalla, hyppynarulla hyppiminen ym.) en koskaan ollut mukana. En muista, kysyttiinkö, mutta sen muistan etten itse halunnut.

--

Mulla oli ala-asteella aika montakin hyvää kaveria, mutta yläasteella porukat hajosi ja jäin ''vähän'' ulkopuolelle. Yksi hyvä kaveri mulle yläasteelta kuitenkin onneksi jäi ja vietetään yhä paljon aikaa vaikka asutaankin eri paikkakunnilla. Ala-asteen kaverit on kaikki kadonnut jonnekkin

Kavereita joo, ystäviä? Ei yhtään.

Yläaste oli sitä pahinta aikaa. Siirryin porukasta porukkaan kuulumatta mihinkään niistä ja kuulin jälkeenpäin et olin ollut aika säälittävä ilmestys.
Oli ollut mielenkiinnot vaan niin erilaiset etten saanut minkäänlaista yhteyttä kehenkään silloin.

OLI PAKKO LAINATA TÄTÄ, TÄMÄ TULI KUIN OMASTA SUUSTANI


"Kavereita joo, ystäviä? Ei yhtään.

Yläaste oli sitä pahinta aikaa. Siirryin porukasta porukkaan kuulumatta mihinkään niistä ja kuulin jälkeenpäin et olin ollut aika säälittävä ilmestys.
Oli ollut mielenkiinnot vaan niin erilaiset etten saanut minkäänlaista yhteyttä kehenkään silloin."



Ihan kiva tietää että jollain muullakin on samanlaisia kokemuksia, eli en ole ainoa.

Ala ja yläkoulussa ei yhtään. Ammattikoulussa sitten yhden luokkalaisen kanssa hengailtiin kouluaikana, muttei vapaa-ajalla lainkaan. Nykyinen kaveriporukkani muodostui eräällä työpajalla, jossa olimme kaikki toisillemme tuntemattomia ja se käsittää 4 henkilöä. Tosin erittäin harvoin näemme yhtäaikaa, mutta silti olemme yhteksissä viikottain.

Peruskoulussa oli kyllä kavereita. Muistan olleeni ekaluokan pari ensimmäistä kuukautta yksin, enkä edes kaivannut seuraa, mutta sympaattinen & itsekin ilmeisesti introvertti opettaja kannusti ystävystymään parin luokkakaverin kanssa, joiden kanssa sitten leikittiinkin "bestiksiä" lähes koko ala-aste. Yläkoulussa kaveripiiri taas muuttui, mutta aina on ollut oikeastaan se muutaman hengen ydinporukka, jonka olen kokenut omakseni, vaikken ehkä tuntenutkaan tulleeni hyväksytyksi ihan kaikkine piirteineni.

En ole varma, vahemmiten en ainakaan ole heidän kanssaan juurikaan ollut tekemisissä, yksi jota pidin kaverinani, tappo ittensä 30 vuotiaana, epäonnistuneen naissuhteen vuoksi!